Finnish

The New York Timesissa hiljattain julkaistu artikkeli, joka “pohjautuu yli 200 haastatteluun nykyisten ja aiemmin Ukrainassa, Yhdysvalloissa ja Euroopassa toimineiden viranhaltijoiden kanssa”, on paljastanut tiettyjä piirteitä Yhdysvaltain imperialismin interventiosta Ukrainaan. Artikkelissa käydään läpi Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n ja Ukrainan tiedusteluelinten yhteistyötä vuosien 2013-14 Euromaidan-liikkeen ajoista lähtien jatkuen nyt käynnissä olevaan sotaan. Artikkelissa kerrotaan “12 eturintaman tukikohdan rakentamisesta Venäjän rajalle”.

Seuraava teksti on Vallankumouksellisen kommunistisen internationaalin manifesti, joka tyhjentävän keskustelun päätteeksi hyväksyttiin yksimielisesti kansainvälisen sihteeristön toimesta aamulla 7.3.2024. Tämä dokumentti annetaan kansainvälisen konferenssimme ratifioitavaksi kesäkuussa 2024, jossa myös julistetaan perustetuksi uusi Vallankumouksellinen kommunistinen internationaali.

Eilen iltapäivällä Yhdysvaltain ilmavoimien palveluksessa oleva Aaron Bushnell sytytti itsensä tuleen Israelin suurlähetystön edessä Washingtonissa vastalauseena amerikkalaisen imperialismin osallisuudesta Gazan sotaan. Uutinen yhden miehen rohkeasta uhrautumisesta on saanut voimakkaan vastakaiun satojen miljoonien miesten ja naisten sydämissä. [Suomalainen media on toistaseksi pysynyt hiljaa tapahtuneesta. –suom. huom.]

“Tämä on uudelleensyntymä, renessanssi!” Nämä sanat, jotka IMT:n johtava teoreetikko Alan Woods esitti, kuvasivat kansainvälisen toimeenpanevan komiteamme (IEC) hiljattain pidetyn kokouksen tunnelmaa. Merkittävä määrä työläisiä ja nuorisoa on tarttumassa molemmin käsin kommunismin lippuun — meidän on käännyttävä määrätietoisesti heidän puoleensa rakentamalla vallankumouksellinen kommunistinen internationaali.

On vaikeaa, ellei peräti mahdotonta, löytää yhtä herjattu historiallinen hahmo kuin Vladimir Iljitsh Lenin. “Diktatorinen”, “murhanhimoinen”, “kyyninen”, “moraaliton”. Keksi panettelu, ja se on heitetty Leniniä päin. Tätä tehdään lähes kaikkien poliittisten suuntausten piirissä, konservatiivisesta oikeistosta liberaaleihin, reformisteihin ja anarkisteihin. Valitettavasti tämän karikatyyrin vahvistumiseen vaikuttivat stalinistisen diktatuurin vuosikymmenet Neuvostoliitossa.

Rob Sewell kirjoitti seuraavan tekstin 10 vuotta sitten, kun Leninin kuolemasta oli kulunut 90 vuotta. Julkaisemme sen nyt suomeksi Leninin kuoleman 100-vuotismuistopäivän kunniaksi.

“Vasemmisto tarvitsee uuden narratiivin.” Tämä on ajatus, joka pohdituttaa monia vasemmistolaisia ​​ympäri maailman nykyään, kun yritetään rakentaa vaihtoehtoja hallitseville, porvarillisille puolueille. Mikä tämän idean ydin on? Ja voiko se auttaa viemään työväenluokkaa millään tavalla eteenpäin? Kuten Yola Kipcak selittää tässä artikkelissa, joka julkaistiin ensimmäisen kerran In Defense of Marxism -lehden numerossa 34, sanoilla leikkiminen ei korvaa luokkataistelua.

Kolmas syyskuuta 1939 syttyi maailmansota toisen kerran neljännesvuosisadan sisällä. Flanderin ja Monsin juoksuhautojen kauhuja ei ollut tarkoitus toistaa. Suuren sodan 1914-18 piti olla sota, joka päättää kaikki sodat. Yhdeksän miljoona menehtyi. Kuitenkin vain 21 vuotta myöhemmin toinen entistä kauheampi konflikti kiehahti. Vuosien 1939 ja 1945 välillä 55 miljoonaa teurastettiin ja koko sivilisaatio kävi sukupuuton partaalla. Karl Marxin ennustus siitä, että ihmiskunnan tulevaisuus on joko “sosialismi tai barbarismi”, näytti saapuvan kammottavaan päätepisteeseen.

Harry DeBoer kirjoitti tämän artkkelin vuonna 1987 innoittaakseen nousevaa ammattiyhdistysaktiivien sukupolvea Yhdysvaltain työväenliikkeen ja Militantin menneisyyden avulla. Nuorena työläisenä Minneapolisin hiilitehtaissa DeBoer radikalisoitui Minneapolisin vuoden 1934 “kuljettajien kapinan” myötä. DeBoer tekee selväksi, että kyseessä oli esimerkillinen lakko, jota johtivat marxistit.

Ruotsalaiset toverit pyysivät minua kirjoittamaan lyhyen esipuheen Leninin teokseen Valtio ja vallankumous – tehtävä, johon suostuin innolla johtuen teoksen elintärkeästä asemasta maailmanlaajuisessa kamppailussa sosialismin puolesta. Omituista kyllä, kysymys valtion luonteesta, vaikka sen merkitys on kolossaalinen, ei usein ole päällimmäisenä edistyneimpienkään työläisten mielissä.

Mikään toinen tapahtuma maailmanhistoriassa ei ole aiheuttanut niin suurta määrää valeita ja vääristelyjä kuin Venäjän vallankumous. Kanadan International Marxist Tendencyn Alex Grant listaa tässä artikkelissa kymmenen röyhkeintä suoranaista valetta bolshevikeista ja lokakuusta 1917.

Tämä dokumentti hyväksyttiin yksimielisesti International Marxist Tendencyn IMT:n Maailmankongressissa heinäkuun lopussa 2018, perusteellisten vuoden mittaisten keskustelujen jälkeen. Sen alkuperäinen otsikko oli ”Marxilainen teoria ja taistelu vieraita luokka-ajatuksia vastaan”. Sen pyrkimyksenä on selvittää ero marxilaisuuden ja tiettyjen idealististen, postmodernien ja työväenluokalle vierasta alkuperää olevien ideoiden välille. Nämä vieraat ideat ovat jo jonkun aikaa vaikuttaneet moniin aktivisteihin lähinnä akateemisissa piireissä, ja niitä käytetään taantumuksellisesti myös kansainvälisessä työväenliikkeessä.

Venäjän vallankumouksen kriitikot ja kapitalismin kannattajat käyttävät usein kysymystä "moraalisuudesta" ja "moraalista" mustamaalatakseen bolshevikkien historiallista merkitystä ja tahratakseen sosialismin idean kokonaisuudessaan. Leon Trotski vastasi näille kriitikoille vuonna 1938 kirjoitetussa pamfletissa "Heidän moraalinsa ja meidän". Tässä artikkelissa tarkastelemme Trotskin pamflettia ja hänen analyysiaan “moraalista”.

Lev Trotskin “Materialistisen dialektiikan ABC” on loistava, lyhyt ja ytimekäs selonteko marxilaisesta filosofiasta. Se kirjoitettiin osana debattia revisionistista tendenssiä vastaan, joka ilmeni USA:n trotskilaisessa liikkeessä 1930-luvun lopulla, ja joka kyseenalaisti marxilaisuuden pääperiaatteita. Trotski puolusti dialektista materialismia rikkaampana, täydellisempänä ja kaiken kattavampana tapana katsoa yhteiskuntaa, ja elämää yleensä, verrattuna pragmatismiin ja empirismiin. Julkaistu alkujaan uudelleen englanniksi vuonna 1994.

Postmodernismi on häälyvä filosofinen koulukunta, joka nousi näkyvään asemaan toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina. Sen alku oli marginaalissa, mutta sittemmin se on noussut erääksi merkittävimmistä porvarillisen filosofian koulukunnista. Postmodernismi läpäisee suurimman osan yliopistomaailmasta, ellei jopa sen kokonaan. Postmodernismi on paraatiesimerkki porvarillisen filosofian totaalisesta umpikujasta ja pessimismistä kapitalistisen yhteiskunnan seniilin rappion vaiheessa.

Donald Trumpin kausi Yhdysvaltain presidenttinä ja Marine Le Penin menestys Ranskan presidentinvaalissa ovat luonnollisesti huolestuttaneet miljoonia ihmisiä ympäri maailman. Jotkut ovat jopa varoittaneet fasismin uudesta noususta. Marxisteina meille on tärkeää pitäytyä tyynessä analyysissa ilman pelottelua ja liioittelua. Tässä vuonna 2017 julkaistussa artikkelissa Socialist Appeal –lehden päätoimittajaRob Sewellkysyy, mitä fasismi todella on. Ja onko sen nousu välitön uhka nykypäivänä? 

Mikä erottaa marxismin anarkismista? Miksi kaksi teoriaa? Miten ne erottuvat toisistaan, mitkä ovat niiden ansiot suhteessa toisiinsa ja kumpi näistä kahdesta teoriasta — tai mikä yhdistelmä näistä teorioista — olisi paras työkalu taistelussa kapitalismia ja porvarivaltiota vastaan? Tällainen pohdinta on välttämätöntä kaikille vallankumouksellisille pyrkimyksenä ymmärtää ja saada haltuun vallankumouksellinen teoria. 

Vuonna 2008 alkanut kriisi paljasti kapitalismin luonteen. Se käynnisti prosessin, jossa miljoonat nuoret ja työläiset alkoivat haastaa, ei vain niin kutsuttua ’uusliberalismia’, vaan itse kapitalismia. Silti tämä kapitalismin kriisi on syössyt vasemmiston kriisin sen sijaan, että olisi odotetusti nostanut sen valtaan. Pintapuolisesti kyse on ristiriidasta. Jos kuitenkin katsomme pintaa syvemmälle, näemme, että tilanne johtuu reformistisen politiikan rajoitteista suhteessa aikoihin, joita elämme.